Piipahdin suomessa kahden ja puolen viikon reissulla ja näin ihanat lapsukaiseni ja lapsenlapseni ja muutaman sukulaisenkin ehdin tavata sentään + parhaita ystäviäni. Sensijaan niin etukäten suunnittelemani tanssireissu jäi kokonaan tekemättä HÖH:( Minä kun olen kova tanssimaan ja Risto ei niin ajattelin että nyt on hyvä tilaisuus.

Suunniteltiin jopa Tallinnanreissua kaverin kanssa mutta mitä mä tein.... -peruin kaiken! Jotenkin se vaan oli niin tärkeää nähdä mahdollisimman paljon ihmisiä ja se Suomen kesäsää oli silloin niin upea että halusin vaan olla mun "mökillä" -jossa sain oleskella.

Sitten mulla oli oikein "asiakin" hoidettavana, eli huomasin että passini tulee vanhenemaan ensi maaliskuussa ja täällä pitää passin olla voimassa 6kk maahantulosta + koko maassa olo ajan.

Tein Suomessa ollessa hakemuksen ja maksoin sen 53 e ja ilmoitin että passi voidaan toimittaa ulkoministeriöstä suoraan Bangkokiin Suomen suurhähetystöön josta sen stten kävinkin hakemassa. Jos olisin täällä Thaimaassa uusinut sen, olisin joutunut ensinkin menemään Bangkokiin tekemään anomuksen ( 3 tuntia taksissa/suunta) ja sitten muutaman viikon päästä hakemaan sen (3 tuntia taksissa/suunta).

Lisäksi passi täällä anottuna olis maksanut muistaakseni 130 euroa...

Sitten sain sieltä todistuksen passin uusimisesta ja Hua Hinissa menin sitten Immigrationiin jossa viisumit vaihdettiin uuteen passiin:)

Nyt sitten koulusta viikko lomaa ja sitten alkaa kirjoittamisen ja lukemisen kakkososio :O

RIsto ollut viikon kohta suomessa ja takaisin tulee vasta syyskuun lopussa joten täällä pitää kehitellä kaikenlaista aktiviteettia jotta ei ikävä ylly liiaksi.

Koirat on saaneet nukkua ihmisten sängyssä nyt ja sitten taas palaavat ruotuun kun isäntä kotiutuu.

Kovin on vaihtelevat kelit ollut mutta tänään ihan superaurinkopäivä joten päätin kunnolla leväyttää itseni tuonne nurmelle uusissa biggubiggubigineissä (joissa ei vielä kehtais julkisille...) ja koittaa ruskettaa tätä kokouimapuvun valkaisemaa vatsaa.

Nyt tuli pikkunen hässäkkä tähän joten jatkan sitten seuraavan kerran....