Kohta tuleekin vuosi täyteen siitä kun tänne tultiin... 10.9.2010 tänne lähdettiin

Aika kuluu kyllä niin siivillä että ja tuntuu että Suomenvierailustakin olisi jo iäisyys! Harmi vaan etten ehtinyt siellä tavata juuri ketään

(Sirkka ja Pena, kuulin että olisitte kaivannut käyntiäni, ensikerralla sitten)

Nyt ihan hirveesti harmittaa että Jannan vauva syntyy tammikuun lopulla ja mä todennäköisesti en pääse Suomeen käymään kun keväämmällä tai ihan kesällä vasta! Mutta virtuaalimummoahan tässä pitää sitten vaan olla.

Tänään oli koulupäivä taas ja parin viikon päästä tentti sitten ja lupaan ettei tule olemaan minulle mikään helppo tälläkertaa.

Otin oikeestaan koko päivän vähän rennommin ja lähdin koirat syötettyäni aamiaiselle kaupunkiin ennen koulun alkua.

Hotelli Hitonin edessä pikkukujilla on paljon ravintoloita ja ihmeen edullinen aamiais -setti löytyi sieltä.  Kaksi siivua itseleivottua leipää, kinkkua, hilloa, voita. Munakas tai keitetty/paistettu muna (tai sitten pekonia tai makkaraa yms.) + Vesimeloonia, tuoremehua ja kahvi. Oli 65 thb eli tällä huonolla kurssilla noin 1.50 euroa.

Kovin oli hiljaista keskustan kujilla ja tietenkään ei ole mikään sesonki nyt päällä.

Sitten kävin koulun jälkeen syömässä Italialaista pastaruokaa ja paikan omistaja (thaikku toki) on aina niin innoissaan preppaamaan mua kielen opiskelussa että hyvä kun ehdin syödä ennenkun jäähtyi Ja enskerralla sanoi ettei puhu mun kanssa englantia alkuunkaan vaan jos en jotain osaa Thaiksi toimittaa niin hän vaan pyörittää silmiään.  Sitten kiireen vilkkaa kotiin koiria lellimään!

Iltapäivästä alkoi tuntua että jos en nyt lähde jonnekin ajelemaan niin pakko mennä nukkumaan kun alkoi väsyttää NIIN.. Joten lähdin keskustaan takaisin Grandin markkinoille vain taas tuijottaakseni ihmisiä ja vilinää jota siellä kyllä oli. Mitään ei tarttunut tälläkertaa mukaan ja iltapalan kävin syömässä kaverini Akin ja Joyn ravintolalla.

Muutama ihan yksittäinen ajatus tuli tossa vesisateessa ajellessani:

- Thaimaalainen sähkömies (ei koulutusta) kiipeää bambutikkailla sähköjohtoihin nojaamalla sinne kelillä kun kelillä eli rankkasateessakin

- Thaimaalaiset koululaiset pelaavat innoissaan koripalloa hirmuisessa rankkasateessa kun on liikuntatunti

- Thaimaalaiset naiset ja miehet ja jopa lapset, ajavat polkupyörällä lähes aina niin että satula on liian alhaalla ja polkiessa polvet nousee yli korvien -raskasta mutta ehkä tosi tehokasta liikuntaa

Ja ihan omana osionaan muutama lehdestä luettu (eli lainattua tekstiä) asia koskien ajokortteja / liikennesääntöjä täällä:j

- Thaimaalainen ajokortti jonka minäkin nyt sain, on ns. väliaikainen kortti joka on voimassa yhden vuoden.

Sen jälkeen on mahdollista saaa 5 vuoden ajokortti. Hassua on, että ennenkuin voin hakea tuota 5vuotta voimassa olevaa korttia tämän vuoden kortin jälkeen niin en voi hakea sitä PÄIVÄÄKÄÄN ennen kun se vuoden kortti on vanhentunut (lain mukaan, käytäntö lienen toista)! Eli lainmukaan voimassa olevan korttini pitää olla voimassaololtaan jo umpeutunut kun menen anomaan jatkokorttia viideksi vuodeksi! Jos menen ennen umpeutumista päivänkin ennen niin ne antaa kyllä kortin, mutta vaan vuodeksi taas, eikä viideksi.. Jos ajelen sinne vanhalla kortilla niin saan sen 5v....

HÖH. Siis tämä on kaikki luettua tekstiä eikä omaa kokemusta mutta kuulostaa nurinkuriselta?

Moottoripyörällä ajamisen liikennesäännöistä taas tämä kuulostaa todellakin hassulta ja onneksi käytännössähän tämä ei ole valvottua/rangaistavaa:

Vaikka näissä skoottereissa ja mopedeissa on vilkut vasempaan ja oikeaan, niin lain mukaan ko. ajoneuvoilla liikuttaessa ja käännyttäessä vasempaan tai oikeaan, pitää suuntamerkki ana näyttää KÄDELLÄ ja vielä OIKEALLA KÄDELLÄ, käännyitpä kumpaan suuntaan hyvänsä. Mietippä tätä... oikea käsi on se millä "väännät kaasua" ja kun se pitäs irrottaa aina kumpaan suuntaan hyvänsä mennessä niin oliskos vähän vaikeaa?

Ja pikku kevennyksenä kuultua ajokorttikokeen kirjallisesta osiosta:

Kysymys jotakuinkin näin: Milloin et voi lähteä ajamaan autolla? - monivalintavastauksissa teitysti monta vaihtoehtoa joista yksi on: "Kun olen juuri nauttinut alkoholia". ok -melko selvää.

Sitten samantyyppinen kysymys ja eri vaihtoehdot joista yksi: "kun tunnen että sydänkohtaus on tulossa". ok melko selvää sekin. Että silleen!

No mutta ettei menisi liian kirjalliseksi niin muutama loppukevennyskuva myös tähän

Uusi maali käyntiportissa:)  Eipä paljoa kannattanut itse alkaa vääntämään kun oli tiikkiovi mennyt niin halkeamille ja kulahtanut että työmiehet joutuivat viemään sen ensin pajalle paikattavaksi ja sitten maalasivat tässä. Samalla maalasivat autoportin ja restauroivat senkin. Täällä kolmekin vuotta tässä auringonpaahteessa aiheuttaa sen että joutuu korjaamaan usein :/

viikko sitten tuli kova myrsky ja koko ilma meni ihan keltaiseksi hetkeksi

tässä sen keltaisuuden ja "oudon valon" näkee ehkä parhaiten... Kello oli varmaan jotain puoli kuusi illalla ja seitsemältähän tänne tulee pimeys ihan NAPS vaan

niin tästä kuvasta jäi kommentti pois kun netti meni poikki... Tässä on kyseessä Thaimaalainen kalankasvatus -allas! Siihen ensin perustetaan elinolosuhteet kaloille laittamalla bambua ja multaa (jossa lehmänkakkaa myös) sekä vettä. Kun aikansa on siinä muhinut niin ne ylimääräiset ainekset poistetaan ja sitten vaan kalapoikasia veteen kasvamaan:))

tässä on lavallinen paikallisesta tukusta ostettua tavaraa. Hyvät ystäväni Aki ja Joy ottivat mut mukaan. Tuleehan tällä autolla vähän enemmän tavaraa kun mopolla :)  Ja ihanaa on tämä kun kaikki tavarat on vaan lavalla sulassa sovussa.  Jännä on kun kaupassa ei aina tiedä että onko pönttö/purkki/pussi tms. salaattikastiketta vai huuhteluainetta... Pyykinpesuaineet erikseen vaaleille ja tummille oli kanssa melkoinen haaste. Lisäksi täällä on iso osa pyykinpesuaineista tarkoitettu vain käsipyykkiin. Täytyis varmaan koululle ehdottaa semmosta intensiivikurssia Thaikielestä nimenomaan "käytännön tilanteisiin kaupassa"